Tuki surutyöhön sairaalassa ja sen jälkeen

Jos sinä olet itse tai läheisesi kanssa käymässä läpi myöhäistä keskemenoa, sinulle on kaksi tärkeää viestiä:

Et ole yksin.
Menetyksestä voi selvitä.

 

Läheiset ja ystävät

Monesti läheiset ja ystävät ovat tärkeä tuki myöhäisessä keskenmenossa. Monissa sairaaloissa on tapaamishuoneita, joissa menetetyn lapsen vanhempien perheet voivat kohdata surun yhdessä jo sairaalassa oleskelun aikana.

Keskiraskauden keskenmeno on ollut perinteisesti vaiettu aihe, ja siihen on liittynyt helposti häpeää. Asenteet ovat onneksi muuttuneet pikku hiljaa. Silti asiasta kertominen ei ole välttämättä helppoa. Monet kuitenkin kokevat kertomisen helpottavana: sen myötä saa mahdollisuuden määritellä omin sanoin, mitä on tapahtunut. Kertominen myös antaa läheisille mahdollisuuden auttaa ja tukea. Usein käy ilmi, että lähipiirissä on myös muita vastaavaa kokeneita, asia ei vain välttämättä ole koskaan tullut aiemmin esiin.

 

Ammattilaisten tuki

Monesti on hyödyllistä saada myöhäisen keskenmenon jälkeen tukea myös surutyön ammattilaisilta. Monissa sairaaloissa on käytettävissä sairaalapastori, psykiatrinen sairaanhoitaja tai psykologi. Tukea voi löytyä myös työterveyshuollon, neuvolan tai oma terveyskeskuksen kautta.

 

Vertaisyhteisöt

Vertaisyhteisöt ovat hyvä kanava purkaa tuntemuksia ja tulla ymmärretyksi. Niissä toiset ovat kokeneet samankaltaisen tai jopa ihan samanlaisen menetyksen kuin sinä. Myöhäiseen keskenmenoon liittyviä yhteisöjä Suomessa ja maailmalla ovat mm.:


Sairaalassa kerätyt muistoesineet

Muistoesineiden kerääminen sairaalassa esim. ottamalla valokuvien, käden- ja jalanjälkien tai talteen leikattujen hiuskiehkuroiden muodossa auttaa monesti menetyksen kohtaamisessa ajan myötä. Monet vanhemmat kokevat, että ne auttavat kohdistamaan surua. Monissa sairaaloissa kätilöt tekevät kortteja, joihin he painavat lapsen jalan- ja/tai kädenjäljet. Valokuvia voi ottaa itse tai pyytää sairaalan henkilökuntaa ottamaan. Valokuvien tallentamisessa kannattaa olla huolellinen, etteivät ne päädy tahattomasti kenenkään sivullisen silmiin. 

 

Lapsen kohtaaminen

Jos päätät nähdä menetetyn lapsen, kohtaamiseen kannattaa ottaa aikaa ja rauhaa. Minuutit tai tunnit lapsen kanssa ovat ainutkertaisia.

Mikäli olette yksityisessä huoneessa, lapsi voidaan usein tuoda luoksenne niin pitkäksi aikaa kuin haluatte. Monilla osastoilla on myös tapaamishuoneita, jotka voidaan rauhoittaa kohtaamiselle. Lasta saa myös koskettaa - mitä vain, mikä tuntuu oikealta ja tarpeelliselta.

 

Myöhemmin luodut muistoesineet

Muistoja voi luoda myös sairaala-ajan jälkeen, ja ne voivat olla avuksi aivan yhtä lailla kuin sairaalasta mukaan saadutkin. Esimerkiksi lapselle jo hankitut varusteet, tietyssä maljakossa olevat kukat, raskausaikana kuunnellut kappaleet tai tietyllä pöydällä palava kynttilä voivat auttaa käsittelemään surua. Mikäli lapsesta on olemassa valokuva, siitä voi teettää taitelijalla tyylitellyn piirrosversion, jota on usein helpompi pitää esillä myös muiden nähden kuin valokuvaa. Monet vanhemmat hankkivat myös koko ajan mukana kulkevia muistoja lapsesta, kuten koruja tai jopa tatuointeja.

 

Pidättäytyminen muistoista

Joillekin vanhemmille ajatuskin muistojen luomisesta ja menetetyn lapsen kohtaamisesta ja pitämisestä esillä arjessa on sopimaton ja väärän tuntuinen. Tämä valinta on aivan yhtä perusteltu ja ansaitsee yhtä paljon kunnioitusta kuin aktiivinen sureminenkin. Vain menetyksen kohdanneet itse voivat tietää, mikä on oikea tapa kohdata menetys.

Muistojen luominen


Hautausjärjestelyt ja seremoniat

Yhteistuhkaus

Useimmissa sairaaloissa myöhäisessä keskenmenossa syntyneet lapset tuhkataan oletuksena yhteistuhkauksessa. Joissakin sairaaloissa yhteistuhkattaville sikiöille järjestetään myös siunaus. Lapselle voi myös pyytää omaa siunaustilaisuutta, vaikka muuten päädyttäisiinkin yhteistuhkaukseen.

Tuhkat haudataan hautausmaalla muistolehtoon, ja joillakin hautausmailla on erityinen lastenlehto. Muistolehtoon on mahdollista saada lapselle muistokyltti.

Paras lisätietolähde järjestelyiden suhteen on sairaalapastori. Seurakuntayhtymä koordinoi niiden etenemistä.

 

Omat hautausjärjestelyt

Jos vanhemmat niin haluavat, lapsen hautauksesta voi myös huolehtia itse. Silloin lapsi voidaan haudata esimerksiksi sukuhautaan tai kotiseurakunnan hautausmaalle. Tällöinkin paras keskustelukumppani järjestelyiden aloittamiseen on sairaalapastori.

 

Muistoseremonia

Usein surutyötä auttaa, että lapsen menettämistä saa käsitellä jonkinlaisessa seremoniassa. Jos yhteistuhkauksen liittyy siunaustilaisuus, siihen voi osallistua yhdessä muiden lapsensa menettäneiden vanhempien kanssa. Tuhkauksen jälkeen tuhkien hautaukseen voi usein mennä mukaan saattamaan.

Jos lapselle järjestetään oma siunaustilaisuus tai vanhemmat päättävät vastata hautajaisjärjestelyistä itse, siunaustilaisuuden osallistujat ja kulun voi päättää kokonaan omien ajatusten mukaan.

Vaikka ette päättäisikään järjestää lapselle omaa siunaustilaisuutta, hänelle voi myöhemmin järjestää muistotilaisuuden läheisten ja ystävien kesken. Se tarjoaa muillekin lasta ympäröineille ihmisille kuin vanhemmille mahdollisuuden muistaa odotettua lasta esimerkiksi kynttilöillä, kukilla tai esityksillä.

 

Lapsen nimeäminen

Monet antavat myöhäisessä keskenmenossa menetetylle lapselle nimen. Tämä voi auttaa surutyössä: kun lapsella on nimi, hänestä puhuminen tulee helpommaksi sekä vanhemmille että lähiympäristölle. Jos valittu nimi ei ollut käytössä vielä raskausaikana, se voidaan julkistaa muille muistoseremoniassa.


Surun vaiheet ja sävyt

Lapsen menetyksestä aiheutuva suru ja järkytys ovat voimakkaita. Akuutista surusta ja järkytyksestä selviytyminen kestää usein kuukausia, eikä suru lopu useimmilta lapsensa menettäneiltä koskaan. On kuitenkin todennäköistä, että ajan mittaan myöhäisen keskenmenon kokeneidenkin elämä palaa hyväksi ja mielekkääksi.

 

Surun oireet

Monet lapsen menettäneet vanhemmat ovat kertoneet kokeneensa joitain seuraavista tunteista:

  • Epäusko ja "miksi juuri minä" -tunteet
  • Suru, joka purkautuu itkuna
  • Menetyksen ja tyhjyyden tunne
  • Syyllisyyden tunne, vaikka tiedostaakin, ettei ole itse aiheuttanut myöhäistä keskenmenoa
  • Häpeä, esim. siitä että toivottua lasta ei tulekaan vaikka hänestä oli jo ehditty kertoa lähiympäristölle
  • Vaikeus kohdata raskaana olevia naisia ja vastasyntyneitä lapsia
  • Viha ja pettymys
  • Tarve puhua tapahtuneesta jatkuvasti tai vaieta siitä täysin
  • Masennus ja väsymys
  • Unihäiriöt, joko jatkuva nukkuminen tai unettomuus
  • Lamaantuneisuus ja keskittymishäiriöt, vaikeus selvitä arjesta

 

Trauma

Joskus myöhäiseen keskenmenoon voi liittyä syvästi traumaattisia asioita, ja silloin trauma voi estää suruprosessin etenemisen. Näin voi käydä esimerkiksi, jos sairaalassa ei ole saatu hyvää ja arvostavaa hoitoa, tai jos vanhempien elämään liittyy menetyksen hetkellä muita kuormittavia tekijöitä. Posttraumaattisen stressin tunnistaa voimakkaasta tarpeesta välttää tapahtumaan liittyviä asioita, ihmisiä ja paikkoja, sekä siitä että traumaattinen kokemus silti pyrkii väkisin esiin esimerkiksi unissa tai välähdyksinä. Viimeistän tämäntapaisten oireiden ilmentyessä on hyvä hakea ammattiapua.

 

Surun vaiheet

Suru jaotellaan usein seuraaviin vaiheisiin. Käytännössä kuitenkin niiden eteneminen on erittäin yksilöllistä, ja vaiheita saattaa esiintyä limittäin tai päällekkäin tai jokin niistä voi jäädä pois.

  • Sokkivaihe: tapahtuneen kieltäminen, yllättävät reaktiot, pakonomainen toiminta, turta tunne

  • Reaktiovaihe: tapahtuneen myöntäminen ja kertaaminen, tilanteen haltuunotto, jäähyväisten jättäminen
  • Käsittelyvaihe: Menetyksen ja surun pohtiminen, erilaisten tunteiden kokeminen kuten ikävä, viha, pelko, katkeruus
  • Sopeutumisvaihe: Hyväksyminen ja ymmärtäminen, tasapainon löytäminen, voimavarojen uudelleen suuntaaminen

Mitä pidemmälle suruprosessissa pääsee, sitä tärkeämmäksi vanhemmille tulee usein uusien positiivisten kokemusten hankkiminen, vaikkapa uudenlaiset harrastukset tai toisten vastaavan kokeneiden kohtaaminen ja auttaminen vertaistukiryhmissä.

 

Surun käsittelytavat

Jokainen suree itselleen luontaisilla tavoilla, ja tärkeintä selviytymisessä onkin tunnistaa, mikä tapa tuntuu itselle parhaalta. Surun työstämisen tavat luokitellaan usein seuraaviin kategorioihin, jotka myös esiintyvät usein yhdessä tai sekoittuneina:

  • Tunnekäsittely: Surutyö keskittyy tunteisiin, niiden jakamiseen ja työstämiseen
  • Toiminnallinen käsittely: Suru muuttuu toiminnaksi - surija paneutuu järjestelyihin, vertaistoimintaan ym.
  • Luova käsittely: Suru muuntuu valokuviksi, taideteoksiksi, lauluiksi, teksteiksi jne.

 

Parisuhde ja surutyö

Oma kumppani on usein se ihminen, jonka kanssa tapahtunutta käy eniten läpi. Monesti myös toisen lähellä oleminen fyysisesti auttaa. Usein tapahtuneella on parisuhdetta tiivistävä vaikutus.

Joskus voi myös käydä toisin päin - kumppani voi kokea menetyksen eri tavalla tai käsitellä sitä eri välineillä ja eri tahtiin, ja lapsen menetys voikin olla uusien ristiriitojen lähde. Avoimuus ja keskusteleminen auttaa, vaikka se voi tuntua haastavalta.


Menetetyn lapsen vanhemmuus

Myöhäisessä keskenmenossa menetetyn lapsen vanhemmat kokevat yleensä itsensä vanhemmiksi myös menetyksen jälkeen. On siis ratkaistava, miten vanhemmuutta voi toteuttaa käytännössä, kun lapsi on poissa ja näkymätön ympäristölle.

 

Muistomerkki tai muistoesineet

Mikäli lapsella on hauta tai muistokyltti, vanhemmilla on luonteva paikka käydä tervehtimässä menetettyä lasta ja käsitellä surua. Usein tuntuu hyvältä viedä haudalle kukkia, kynttilöitä tai leluja.

Jos muistomerkkiä tai -kylttiä ei ole, muistelupaikan voi perustaa esimerkiksi kotiin. Mitkä tahansa lapseen liittyvät muistoesineet voivat muodostaa sellaisen: valokuvat, jalanjälkikortit, lapselle hankitut tarvikkeet, lapsesta muistuttavan väriset tai -muotoiset esineet jne. jne.. Niiden läsnäolo auttaa muistamaan, ja niiden ympärille voi perustaa lohduttavia rituaaleja.

 

Merkkipäivät

Lapseen liittyvät merkkipäivät ovat monesti kivuliaita vanhemmille. Tällaisia voivat olla syntymän ja kuoleman vuosipäivä, laskettu aika tai äitienpäivä sekä yleiset perhejuhlat kuten joulu. Monesti auttaa, jos niiden aikana tekee jotain konkreettista menetettyyn lapseen liittyen. Joku julkaisee äitienpäivänä lapsen menetystä muistelevan kuvan ja tekstin sosiaalisessa mediassa, toinen käy lapsen syntymäpäivänä laskemassa vesille kaarnaveneen tai kelluvan kynttilän. Kolmas lahjoittaa merkkipäivinä rahaa hyväntekeväisyyteen lapsen nimissä.

23.9. on valtakunnallinen kuolleiden lasten muistopäivä. Silloin järjestetään tapahtumia ympäri Suomea, ja sosiaalisessa mediassa on ryhmiä, joihin voi liittyä muistelemaan menetettyjä rakkaita yhdessä muiden vanhempien kanssa.

 

Perhe ja ystävät

Lapsensa menettäneen perheen sukulaisilla ja ystävillä on menetystä seuraavina kuukausina ja vuosina tärkeä tehtävä vanhempien tukemisessa vanhemmuudessa. Lapsensa menettäneitä vanhempia voi auttaa merkkipäivinä konkreettisilla muistamisilla, vaikkapa tuomalla kukkia, tarjoutumalla lähtemään mukaan lapsen muistomerkille tai viemällä nämä kahville. Kaikkein tärkeintä on usein kuitenkin pitää menetetty lapsi mukana puheissa, mieluiten nimeltä mainiten. Usein menetettyä lasta ympäröi hiljaisuuden muuri. Se tekee menetyksen jälkeisestä arjesta vanhemmille paljon raskaamman kuin on tarpeellista.


Uusi raskaus?

Uutta raskautta voi terveydenhuollon ammattilaisten ohjeiden mukaan yrittää, kun molemmat pariskunnasta tuntevat olevansa siihen valmiita. Valmius on monimutkainen kysymys, koska myöhäisen keskenmenon jälkeen raskauteen liittyy yleisesti pelon ja ahdistuksen tunteita.

Joillakin naisilla pelko helpottaa uuden raskauden aikana siinä vaiheessa, kun he tuntevat lapsen liikkeet. Monesti myöhäisen keskenmenon kokeneet saavat uuteen raskauteen neuvolasta ylimääräistä tukea ja seurantaa. Toistuvia keskenmenoja on vain yhdessä prosentissa kaikista raskauksista.

Useimmat vanhemmat kokevat voimakkaasti, että mahdollinen uuden raskauden myötä syntyvä lapsi ei korvaa menetettyä lasta. Menetetty lapsi tuntuu korvaamattomalta ja ainutkertaiselta, ja myöhemmät sisarukset ovat hänestä täysin erillisiä.